Millaista on olla minä?

Ihan älyttömän vaikea kysymys? 

Minä, joka olen saanut tutustua itseeni lähes puoli vuosisataa, 

en oikein osaa tuohon kysymykseen edes vastata! 

Jos yhtenä päivänä ajattelee asioista yhdellä tavalla 

ja seuraavana päivänä onkin jo ihan toinen ääni kellossa... 

onko silloin TUULIVIIRI? 

Ei varmaan? 

Naisilla mielipide voi helposti vaihdella, 

ilman mitään sen kummempaa syytä. 

Suurissa ja tärkeissä asioissa sen sijaan seistään jämäkästi omien sanojen takana. 

Mielipidettä voi toki vaihtaa perustellusti! 

Jos on oikein hyvä syy...

Jos jotain olen itsestäni oppinut tähän ikään mennessä, 

niin sen, että aina ei voi miellyttää kaikkia! 

Kun kumarrat yhdelle, niin pyllistät toiselle. 

Niin se vaan menee, eikä sille voi mitään. 

Mutta silti se tuntuu pahalle!! 

Minussa on varmasti jotain ERITYISHERKKÄÄ!! 

Olen taitava vaistoamaan asioita ja ihmisten tunnetiloja. 

Olen lähes erehtymätön sanattoman viestinnän tulkitsija! 

Minua ahdistaa ihmiset, 

joille on kasvanut uloke keskelle otsaa! 

Ihmisiä, joiden elämäntehtävänä tuntuu olevan vuoden pessimisti pokaalin saaminen, 

tai jotain muuta vastaavaa... 

Innostun helposti asioista ja innostan myös muita. 

On kuitenkin tilanteita, 

joissa yksi tuima katse riittää mitätöimään kaiken luovuuden!! 

Siihen ei tarvita sanoja... 

joillain vaan on sellainen taito! 

Toisten vähättely ja aliarvioiminen.

Mitä vanhemmaksi tulee, 

sitä varmemmaksi tulee omasta itsestään ja osaamisestaan. 

ONNEKSI!!

Kyllä se pikkuhiljaa alkaa valjeta, että millaista on olla minä.

Eikä se ole oikeastaan yhtään HASSUMPAA!!

Ollaan omia itsejämme ja annetaan toisillekin se sama oikeus!! 

Minna